Ilmoitusmyyjä

Etsimme ilmoitusmyyjää vastaamaan viestintäpakettiemme rahoituksen hankkimisesta. Se voit olla sinä jos sydämesi sykkii myynnille ja markkinoinnille! 

JS Suomi on osa JS World Mediaa ja alansa markkinajohtaja Suomessa. Tällä hetkellä toimintaa on yhdeksässä eri maassa ympäri Eurooppaa. Suomessa toiminta on aloitettu vuonna 2009 ja Helsingin toimistoltamme löytyy tällä hetkellä noin 50 yhteisnäkyvyydellä rahoitettujen viestintäpakettien asiantuntijaa niin myynnin kuin tuotannonkin puolelta.

Suunnittelemamme viestintäpaketit ovat moderni ja monikäyttöinen viestinnän väline esimerkiksi myynnin tai markkinoinnin työkaluksi. Tuotamme vuosittain noin 500 Interaktiivista esitettä eri alojen toimijoille ja olemme vuoden alusta startanneet JS ProFilm yritys- ja SoMe-videoiden tuottamisen.

Ilmoitusmyyjän rooli on tulosvastuullinen työtehtävä ja sisältää päävastuun esite- ja videoprojektien rahoituksen hankkimisesta. Tärkeimpänä tehtävänä on kontaktoida esite- ja videoasiakkaidemme kumppaniyrityksiä ja tarjota heille optimaalisinta markkinointiratkaisua. Toimit aktiivisesti osana 3-4 hengen myyntitiimiä, mutta vastaat kuitenkin omista asiakkaistasi.

Tehtävät pitävät sisällään

• Puhelut potentiaalisille ilmoittajille sekä ilmoitusten myyminen
• Esiteasiakkaan sekä potentiaalisten ilmoitusasiakkaiden toimintaan tutustuminen
• Toimittajalistan täydentämistä
• Lisänimien etsintää
• Ilmoitusmateriaalien hankkimista ilmoitusasiakkailta
• Oman myynnin seuraamista
• Yhteistyö tuotannon ja esitemyynnin osastojen kanssa

Tarjoamme sinulle vakaan pohjapalkan samalla kun palkitsemme tuottavuudesta provisioilla ja bonuksilla myynnistäsi. Ensimmäisen vuoden aikana tehtävässä on odotettavissa 2500-3500€/kk. Työsuhteen alussa saat kattavan perehdytyksen työhön ja perehdytyssuunnitelma laaditaan aikaisempi kokemuksesi huomioiden.

Lisäksi tarjoamme:

• Työyhteisön, joka järjestää erilaisia aktiviteetteja myös työaikojen ulkopuolella
• Mahdollisuuden osallistua kansainvälisiin konferensseihin
• Työskentelyn joko kokonaan tai osittain etänä
• Kvartaalitapahtumat
• Laajennetun työterveyshuollon
• Kulttuuri- ja liikuntaedun
• Hierontaedun
• Ilmaiset välipalat

Tehtävässä menestymisen kannalta tärkeää

• Aikaisempi kokemus tuloksellisesta myyntityöstä.
• Nautit kun pääset näkemään tekemään tulosta nopeasti.
• Tykkäät analysoida ja seurata kehitystäsi.
• Sinulle ominaisia piirteitä ovat positiivisuus, proaktiivisuus, ahkeruus ja sitoutuneisuus, jotka ovat tärkeitä arvoja myös meille

Tsekkaa Instagramista miltä meidän arki näyttää @jssuomi

Tiedusteluihin tehtävästä vastaa rekrytoijamme Amiira Kultalahti, jonka tavoitat sähköpostilla akt@jssuomi.fi tai puhelimella +358 50 471 1301.

Hae tästä!

JS Suomi perustettiin vuonna 2009 ja kuuluu kansainväliseen JS World Media mediakonserniin. Toimimme 9 maassa yhteensä yli 450 työntekijän voimin. Erikoisalanamme ovat ilmoitusrahoitteiset Interaktiiviset Esitteet, jotka on räätälöity tarkasti vastaanottajien tarpeisiin.